UFC-ennakko: Carlos Ulberg vs Dominick Reyes

UFC

UFC:ssä nähdään kevyen raskaansarjan mestaruustaistelun kannalta merkityksellinen matsi, kun Carlos Ulberg kohtaa Dominick Reyesin.

Vapaaottelun ykköspromootio UFC matkaa Australiaan, kun seuraava Fight Night -tapahtuma järjestetään Perthissä. Tapahtuma käydään kuitenkin jenkkien prime time -aikaan, joten pääkortti alkaa Suomen aikaa sunnuntaiaamuna kello 05:00.

Tapahtuman pääottelussa kohtaavat uusiseelantilainen Carlos Ulberg ja yhdysvaltalainen Dominick Reyes. Ottelu on erittäin merkittävä kevyen raskaansarjan mestaruustaistelun kannalta, sillä ottelun voittaja voi hyvinkin päästä ottelemaan seuraavaksi painoluokan mestaruudesta. Ulberg on painoluokan rankingissa tällä hetkellä kolmantena ja Reyes seitsemäntenä.

Kaksikon tarinat ovat hyvinkin erilaiset. Ulberg hävisi UFC-debyyttinsä vuonna 2021, mutta on tämän jälkeen voittanut kaikki kahdeksan otteluaan. Viimeisimpänä hän kaatoi tuomaripäätöksellä konkari Jan Blachowiczin. Reyes sen sijaan hävisi mestaruusottelussa Jon Jonesille kyseenalaisesti, sillä lähes kaikkien mielestä Reyes olisi ansainnut ottelussa voiton tuomaripisteillä. Tämän tappion jälkeen Reyes hävisi kolme ottelua putkeen tyrmäyksellä, mutta on sittemmin onnistunut kääntämään tuon putken kolmen ottelun voittoputkeksi. Voitoista kaikki kolme on tullut niin ikään tyrmäyksellä.

Pääottelun ulkopuolella ottelukortti on suhteellisen nimetön, sillä Ulberg ja Reyes ovat tapahtuman ainoat rankingissä olevat ottelijat. Ulberg lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä esimerkiksi kansainvälinen vedonlyöntiyhtiö Epicbet tarjoaa hänen voitostaan kerrointa 1.40. Reyesin voiton kerroin on puolestaan 3.10.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

UFC Fight Night: Ulberg vs Reyes -ottelukortti

Pääkortti

  • Carlos Ulberg vs. Dominick Reyes — kevyt raskassarja
  • Jimmy Crute vs. Ivan Erslan — kevyt raskassarja
  • Jack Jenkins vs. Ramon Taveras — höyhensarja
  • Jake Matthews vs. Neil Magny — välisarja
  • Justin Tafa vs. Louie Sutherland — raskassarja
  • Tom Nolan vs. Charlie Campbell — kevytsarja

Esiottelukortti

  • Navajo Stirling vs. Rodolfo Bellato — kevyt raskassarja
  • Cameron Rowston vs. Andre Petroski — keskisarja
  • Jonathan Micallef vs. Oban Elliott — välisarja
  • Jamie Mullarkey vs. Rolando Bedoya — kevytsarja
  • Colby Thicknesse vs. Josias Musasa — kääpiösarja
  • Michelle Montague vs. Luana Carolina — naisten kääpiösarja
  • Brando Peričić vs. Elisha Ellison — raskassarja

UFC:n televisiointi on Suomessa Viaplayn hallussa, joten tämänkin tapahtuman pääkortti tullaan näkemään suorana lähetyksenä Viaplayn suoratoistopalvelusta ja TV-kanavilta.


Previous articleTerence Crawford teki nyrkkeilyhistoriaa – katso huippuhetket
Next articleIce Cage 6 – ottelut, live stream ja liput