Karmea hetki nyrkkeilyottelussa! Joseph George menetti tajuntansa istuuduttuaan kulmaukseen

Joseph George

Detroitissa järjestetyssä nyrkkeilyillassa nähtiin pelottava tilanne, kun Joseph George menetti tajuntansa erien välissä.

Joseph George kohtasi kehässä Atif Oberltonin, mutta ottelu ei kestänyt lopulta kuin yhden erän, sillä George menetti pelottavalla tavalla tajuntansa. Ottelun avauserä oli juuri saatu oteltua, kun George istuutui omaan kulmaaukseensa. Hän sai juotua vedet, kunnes putosi suoraan naamalleen kanveesiin. Nyrkkeilijän kulmamies ei reagoinut tilanteeseen mitenkään, joten häneen iski jonkinlainen shokki tai sitten hän ei vain tajunnut reagoida.

Onneksi apua saatiin kuitenkin kehään tarkistamaan Georgen kunto, minkä jälkeen hänet saatiin kuljetettua tarkempiin tutkimuksiin.

Mainos:

Sosiaalisessa mediassa on pohdittu, että pyörtyminen olisi ollut seurausta siitä, että kaksikko löi päät yhteen ensimmäisen erän aikana.

Oberlton tuomittiin ottelun voittajaksl, mutta se on varmasti jokaiselle toissijainen asia, koska Georgen kunto on kaiken keskipisteenä.

Joseph George menetti tajuntansa erien välissä


Ottelijat:
Edellinen artikkeliVOIMAA ON Fight Night julkaisi Niko Aikosen vastustajan tapahtuman pääotteluun
Seuraava artikkeliHuima ottelu varmistui! Floyd Mayweather ja Manny Pacquiao kohtaavat 11 vuoden tauon jälkeen