Ammattinyrkkeilyn eniten Euroopan mestari Amin Asikainen on jatkanut nyrkkeilyn parissa valmentajana. Hänen suojattinsa ovat Suomen johtavan ammattinyrkkeilytallin Elite Boxingin tähtiä.
Ensi viikolla Elite Boxingin nyrkkeilyillassa Helsingin Urheilutalolla Asikaisen suojateista Ilari Kujala, 30, ja Keni Aliu, 26, ottelevat uriensa ensimmäiset kymmeneräiset huippuottelut. Aliu ottelee alemman raskaansarjan Suomen mestaruustittelistä Samuli Kärkkäistä vastaan.
Maaliskuussa Asikaisen valmennettava Anton Embulaev hävisi Nikita Nystedtille hajaäänituomiolla ylemmän keskisarjan SM-ottelussa.
– Tappio on ottanut koville. Niin Antonille kuin minullekin. Ensi viikon perjantaina minun uskottavuuteni valmentajana on vaakalaudalla, kun Ilari ja Keni ovat tosi kovissa paikoissa, Asikainen myöntää.
– En oikein osaa ajatella, että mitä jos tappiot tulee. Voitot mielessä on painettu duunia yhdessä päivittäin. Uskon vahvasti, että Ilari klaaraa ottelunsa ja Keni kruunataan illan päätteeksi mestariksi.
Perheenlisäystä odottava Anton Embulaev palaa kehään syksyllä Kirkkonummella. Matias Petäistön manageroima tuore Suomen mestari Nikita Nystedt puolestaan iskee ensi viikon Elite Boxingin illassa kuusieräisen ottelun.
Asikainen toivottaa Nystedtille onnea tulevaan otteluun ja toivoo uusintaottelua Nystedtin ja Embulaevin välille.
– Kyllä mulle jäi olo, että tuosta pitäisi uusinta tulla. Toivottavasti Nikita säilyy siihen asti tappiottomana. Onnittelut Nikitalle ja hänen tiimilleen vielä mestaruudesta. Se oli ansaittua. He onnistuivat silloin meitä paremmin, Asikainen sanoo.
– Omat katseeni toki on näissä ensi viikon otteluissa. Panokset niissä on kovat. Keni on puhunut jopa, että lopettaa uransa, jos ei voita Samulia ja Ilarin Euroopan huipulle nousu kokisi kovan kolauksen tappion tullen.
– Kaksi voittoa on kyllä ehdoton tavoite. Muuten täytyy kyllä vahvasti miettiä omia valmennusjuttujakin. Uskon kuitenkin, että hyvällä tiellä menestykseen ollaan.
Ottelijat: Amin Asikainen



