Nyt on eeppinen taisto! Immu kohtaa nyrkkeilykehässä Aki Mannisen

Immu Aki Manninen Immun

Mika ”Immu” Ilmén piti torstaina lehdistötilaisuuden, jossa selvisi miehen vastustaja maaliskuun Immun Fight Clubin otteluiltaan.

Immu palasi vuosien tauon jälkeen kehään keväällä, kun Ice Cage 4 -illassa Stagala paukutti entisen rikollisen kanveesiin tylyllä tavalla. Monet varmasti jäivät tuon ottelun jälkeen siihen uskoon, että uutta ottelua ei tule, kunnes Immu kertoi perustavansa Immun Fight Clubin, jossa hän itsekin hyppää kehään.

Vastustaja julkistettiin torstaina Nordiksella järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Yllätys olikin suuri, kun Aki Manninen asteli pöydän taakse Immun vastustajana. Julkisuudesta tuttu porilainen on tunnettu todellisena rääväsuuna, joten varmasti ennen otteluiltaa nähdään vielä psyykkausta puolin ja toisin.

Jo lehdistötilaisuudessa huudeltiin, sillä varsinkin Immu antoi palaa jo kovaa tekstiä Mannisen suuntaan.

Tapahtumassa nähdään kuitenkin ihan todellisia huippumatsejakin, kun Suomen parhaat vapaaottelijat Omar Tugarev ja Omran Chaaban nähdään ottelemassa. Miesten vastustajat eivät ole vielä tiedossa.


Ottelijat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliIS: Joni ”Stagala” Takala laittoi etu- ja sukunimensä uuteen uskoon
Seuraava artikkeliImmun Fight Club kiinnitti hurjat suomalaistähdet – UFC-porteilla olevat Omran Chaaban ja Omar Tugarev ottelevat Suomessa