Paljastiko Theo Kolehmainen Beazt Fight Nightin sijainnin?

Theo Kolehmainen

Vapaaottelija Theo Kolehmainen saattoi paljastaa haastattelussaan sen, missä kesäkuinen Beazt Fight Night tullaan järjestämään.

Beazt Fight Night järjestetään 13. kesäkuuta ja tapahtumapaikkaa ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Monet kuitenkin päättelivät tapahtuman olevan ulkomailla, sillä Theo Kolehmaisen on tarkoitus otella tapahtumassa. Kolehmaisella on sopimus Ice Cagen kanssa, mikä estänee miehen ottelemisen muissa tapahtumissa Suomessa.

Nyt Beazt Fight julkaisi YouTube-kanavallaan videon Kolehmaisen haastattelusta. Haastattelun alussa Kolehmainen vahvisti tapahtuman olevan ulkomailla, ja videon lopussa Kolehmainen sanoi, että hän voisi kehitellä sisääntuloonsa jotain Viroon tai Viron maisemaan liittyvää. Tästä voisi päätellä, että tapahtuma tullaan järjestämään Virossa.

Mainos:

Kolehmaisen vastustaja ei ole vielä tiedossa. Toisaalta, miehen osallistumista tapahtumaan tuskin voi pitää täysin varmana, sillä hän joutui vetäytymään toukokuun 16. päiväksi kaavaillusta Ice Cage 7 -ottelusta polvivamman vuoksi.

Tsekkaa myös: Karuja uutisia! Theo Kolehmaisen Ice Cage -ottelu peruuntui

Paljastiko Theo Kolehmainen Beazt Fight Nightin sijainnin?

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.


Ottelijat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliRasmus Vauhkonen ottelee VOIMAA ON! Fight Nightissa! Vastaan asettuu ruotsalaisottelija
Seuraava artikkeliTyrmätäänkö Immu jälleen? Tässä kertoimet IFC:n odotettuun otteluun