Theo Kolehmainen on ensimmäinen vahvistettu ottelija joulukuussa 19. joulukuuta käytävään Ice Cage 9 -tapahtumaan.
Ice Cage 9 vahvistettiin järjestettävän Helsingin Veikkaus Areenalla, missä järjestetään myllyt 19. joulukuuta. Liput ovat menneet hurjaa tahtia, joten tapahtuma on jo lähes tulkoon loppuunmyyty.
Tietysti aikaisempien tapahtumien perusteella voi arvioida hieman tulevia ottelijoita, vaikka varmistuksia ei ole. Kuitenkin tässäkin lajissa, vaan julkistus tarkoittaa sitä, että ottelija oikeasti nähdään tapahtumassa.
Promoottori Max Hynninen ei pantannut kovinkaan kauaa ensimmäistä julkaisua, vaan mies julkaisi välittömästi, että Suomen suosituin vapaaottelija Theo Kolehmainen tullaan näkemään häkissä Veikkaus Areenalla.
Kolehmainen voitti Ice Cage 8:ssa kaikin tuomariäänin Gianmarco Cinquen, mutta helppoa häkissä ei ollut. Mies oli jopa yllättävissä ongelmissa tuntemattoman italialaisen kanssa. Cinque protestoi tappiota, sillä hänen mukaan voitto olisi kuulunut hänelle.
Kolehmaisen tulevaksi vastustajaksi on huhuttu muun muassa Niko Korventausta, joka vaati Turussa oman matsinsa jälkeen Maxia toteuttamaan yhteenoton. Nähtäväksi jää, että tuleeko tämän kaksikon koitos nyt toteutumaan.
Theo Kolehmainen ottelee Ice Cage 9:ssa
Ottelijat: Theo Kolehmainen
Turnaukset: Ice Cage 9




