Jere Karalahti lähtee suosikkina otteluun Mika “Immu” Ilméniä vastaan, mutta lopulta kukaan ei voi olla kuitenkaan varma siitä, miten häkissä asiat etenevät.
Karalahti ja Immu kohtaavat kuohuttavassa ottelussa 12. syyskuuta Helsingin Nordiksella. Miesten välillä on oikeasti vihanpitoa, sillä kumpikaan ei juuri tunnu arvostavan vastapuolta. Tämä varmasti näkyy myös häkissä, sillä kumpikaan ei ole valmis antamaan armoa.
Iskuja tullaan jakamaan puolin ja toisin, joten siinä mitataan henkistä kanttia kunnolla. Kahden yli 50-vuotiaan taistelu voi olla ohi yhden lyönnin seurauksena, joten tyrmäys on täysin mahdollinen. Tämä nähtiin esimerkiksi Immun ja Stagalan kohtaamisessa, jossa heti ensimmäinen isku sai Immun putoamaan. Puolestaan Immu tiputti Aki Mannisen viime keväänä, joten viitteitä siihen on olemassa, että tyrmäystä olisi ilmassa.
Epicbet on avannut useita kohteita otteluun, eikä sielläkään uskota täyteen aikaan. Kerroin on 2.40, että ottelussa nyrkkeillään täysi aika ja puolestaan 1.50, että ottelu menee kesken.
Ottelun todennäköisin lopputulema onkin Jere Karalahden tyrmäysvoitto, josta saa kertoimeksi 2.40. Puolestaan Immun tyrmäysvoitosta saa kertoimeksi 5.50. Tämän lisäksi kohteista löytyy, että kestääkö ottelu alle minuutin tai nähdäänkö ratkaisu jo 1. erässä.
Ottelijat: Jere Karalahti,Mika "Immu" Ilmén
Turnaukset: Immu Fight Night



