Tyrmääkö Jussi Pirttikangas IFC:ssä Toni Hakalan? Tässä kertoimet ottelun lopetuksista

Jussi Pirttikangas VOIMAA ON

Jussi Pirttikangas kohtaa lauantaina Helsingin Nordiksella Toni Hakalan. Kyseessä on ehdottomasti yksi koko illan odotetuimmista taistoista.

Pirttikangas on noussut Ice Cage -tapahtumien myötä todelliseksi kulttihahmoksi. Mies tarjoilee taattua viihdettä kehässä kerta toisensa jälkeen, joten ainakaan fanit eivät tylsisty. IFC:ssä samaan häkkiin nousee monelle varmasti tuntematon nimi, sillä Toni Hakala on lähinnä vaikuttanut Brasiliassa, missä hän on istunut vuosia myös vankilassa.

Hakalan taidot ovat monelle täydellinen kysymysmerkki, joten siltä osin ottelua on vaikea ennakoida. Pirttikangas on lyönyt kuitenkin sellaisia näyttöjä pöytään, että ei ole ihme, että hänet on nostettu suosikiksi.

Mainos:

Odotuksissa on myös se, ettei täyttä aikaa mennä, sillä todennäköisin lopputulos on Pirttikankaan tyrmäysvoitto. Epicbet tarjoaa tästä kertoimeksi 2.60. Tämän jälkeen todennäköisimmät lopetukset ovat Pirttikankaan voitto tuomariäänin sekä Toni Hakalan luovutusvoitto. Näistä molemmista saa kertoimeksi 4.50.

Tämän lisäksi kohdevalikoimasta löytyy esimerkiksi Jussi Pirttikankaan voitto 1. erässä sekä kohde siitä, että kestääkö ottelu alle minuutin. Myös muihin IFC-illan otteluihin on tarjolla kohtuullisen runsas kohdekattaus, joten pelkästään 1X2-kohteisiin ei tarvitse tyytyä.


Ottelijat: ,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliSani Brännfors nähdään Ice Cage 7 -pääkortilla – vastassa 4 UFC-ottelun veteraani